Tietoa meistä

Oikea tekniikka oikeaan aikaan käy yhä tärkeämmäksi. Jotta tarvittavat ostot ja investoinnit olisi mahdollista toteuttaa, on myös rahoituksen oltava kunnossa. Tässä piilee usein suurin este teknisessä kehityksessä mukana pysymiselle.

Telia Finance Finland, Telia Finance AB:n Suomen sivuliike on osa Telia Financea. Telia Finance on itsenäinen yritys ja toimii rahoitusratkaisujen tarjoajana Telialle, yhdelle maailman suurimmista teleoperaattoreista ulottuen aina Pohjoismaista Nepaliin.

Tämä mahdollistaa innovatiivisten ja kilpailukykyisten rahoitusratkaisujen tarjoamisen asiakkaidemme ehdoilla. Tavoitteemme on löytää asiakkaallemme parhaiten sopivin ratkaisu, joka toimii niin tällä hetkellä kuin tulevaisuudessa.

Pysyäksemme kehityksessä mukana, on tärkeää, että pysymme ajan tasalla myös yrityksen sisällä. Teemme Telia Financessa jatkuvasti työtä kehittääksemme prosesseja ja parantaaksemme työtapoja. Itsemme lisäksi myös asiakkaamme ja Telia pitävät kestävää liiketoimintaa ja lisäarvon luomista ympäristölle erittäin tärkeänä. Sen vuoksi olemme jo pitkään ottaneet huomioon tuotteiden koko elinkaaren ja esimerkiksi vanhoista tietokoneista ja matkapuhelimista huolehditaan ympäristöystävällisellä tavalla.

Jatkuvalla parannustyöllä ja valtavalla sitoutumisella ympäristöön olemme ansainneet sekä ISO 14000 että ISO 9001 -sertifikaatit.

            

Brändilupaus

Telia Financella on Telia Companyn kanssa yhteiset arvot ja tavoitteet.

Lisää

Organisaatio

Telia Finance on pieni yritys suuren organisaation sisällä.

Lisää

home to your next big opportunity

Uskomme, että juuri se mistä sinä unelmoit, mihin uskot, mitä arvostat ja mitä kohti pyrit luotsaa liiketoimintaamme oikeaan suuntaan ja luo lopulta todellista lisäarvoa asiakkaillemme. Ymmärrämme, että ihmiset haluavat työssä mahdollisuuden toteuttaa itseään ja merkityksen työlleen; työpaikan, jossa he saavuttavat voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen ja saavat työskennellä inspiroivien työkavereiden parissa sekä mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti ympäröivään maailmaan.

Lisää